Yhtiö

Ruuvilinja Oy (Suomen Tuotantopalvelu) on perustettu vuonna 1983. Toiminta on alkanut viljavarastojen asennuksilla. Asiakaana oli mm. Kesko. Yrityksen alkuvaiheilla mukaan tulivat myös ruuvien kauppa pienimuotoisena toimintana. Toiminta on vähitellen laajentunut aina näihin päiviin kattamaan laajan valikoiman teollisuuden tarvitsemia kiinnikkeitä. Viljavarastojen asennustoiminta hiipui vähitellen 80-luvun loppuun mennessä. Sen jälkeen toiminta on keskittynyt kiinniketarvikkeiden toimittamiseen konepaja- ja teräsrakenneteollisuudelle. Yritys toimi aluksi nimellä Suomen Tuotantopalvelu mutta nimi muutettiin 90-luvun lopulla Ruuvilinja Oy:ksi. Tällöin pääfocus oli jo ruuvien ja kiinnikkeiden tukku- ja vähittäiskaupassa. Ruuvilinja Oy on toiminut aluksi Hatanpään teollisuusalueella ja siirtynyt vuonna 2002 Ylöjärvelle Teivon yrityspuistoon nykyisiin toimitiloihin.
Yrityksen omistajana vuodesta 1983 toiminut Kari Kivirauma päätti luopua yritystoiminnasta 2010. Syyskuussa 2010 uusi omistaja Mika Pihlajikko aloitti Ruuvilinja Oy:n uutena omistajana. Toimintaa on aktiivisesti kehitetty vuosittain ja tänäpäivänä Ruuvilinja Oy tuotevalikoima kattaa yli 11 000 varastoartikkelia. Tavarantoimittajiemme tuotevalikoima kattaa yli 90 000 tuotetta kiinnikkeistä aina huolto- ja turvallisuus tuotteisiin. Ruuvilinja Oy työllistää viisi henkilöä, alansa ammattilaista, jotka ovat valmiina palvelemaan asiakkaan tarpeita. 

Haluamme palvella asiakastamme parhaamme mukaan täyttäen asiakkaidemme toiveet tuotteiden, hinnan, laadun ja palvelun osalta.

Mika Pihlajikko
Toimitusjohtaja

Tule käymään tai ota yhteyttä.